Venäläinen tytäryhtiö OOO SteelDone Group aloittanut toimintansa
Julkaistu 12/2010
Oy SteelDone Group Ltd. on ollut Venäjän markkinoilla perustamisestaan lähtien. Markkinointia ja toimintaa hoidetaan yhtiön toimistolta Oulusta ja Venäjällä Pietarissa toimivan edustuston toimesta. Edustusto aloitti toimintansa 2009. Lisäksi yhtiöllä on toimisto ja edustaja Murmanskissa sekä Vologdassa toimiva yhteisyritys SteelDoneNorth.
Yhteistyöverkoston laajentamiseksi ja toiminnan kehittämiseksi yhtiö on käynnistänyt kehittämisohjelman, jonka tavoitteena on yhtiön ja sen yhteistyöverkoston vahvistaminen valituilla markkinasegmenteillä, jotta asiakkaille voidaan tarjota entistä kokonaisvaltaisempia tuotteita ja palveluita. Venäjän markkinoilla kasvua haetaan Venäjällä toimivan oman yhtiön ja venäläisen yhteistyöverkoston avulla. Uusi yhtiö OOO SteelDone Group on aloittanut toimintansa Pietarissa marraskuussa 2010 ja sen päätehtävänä on tämän venäläisen yhteistyöverkoston rakentaminen ja toiminnan kehittäminen yhteistyössä suomalaisten omistajayhtiöiden kanssa. Uuden yhtiön pääjohtajana on aloittanut 15.11.2010 Valery Akmanov. Uuden yhtiön perustamiseen ja toimintamalliin liittyviä selvityksiä ovat tukeneet sekä Tekes että Finnvera.
Valittua toimintamallia tukee se tosiasia, että Venäjällä öljy- ja kaasuteollisuuden hankkeissa korostetaan entistä enemmän paikallista sisältöä ja länsimaisen teknologian siirtoa paikallisiin yrityksiin erityisesti offshore-osaamisen alueella. Ensisijaisena toimintamallina hankkeisiin pyrkiville länsimaisille yrityksille nähdään yhteisyritykset ja kumppanuudet paikallisten yritysten kanssa. Yritysten kartoitusta ollaan tekemässä yhteistyössä Finpron kanssa.
